sunnuntai 4. lokakuuta 2015

60-luvun nukkis

Hiljaista on ollut blogissani - arjen kiireet ovat tätä lempiharrastustani hidastaneet. Hiljaiselon aikana sain kuitenkin uuden projektin. Työkaverini kertoi kuinka hänen on pitkään pitänyt kunnostaa setänsä 60/70-luvun taitteessa rakentaman nukkekotinsa lapsenlapsilleen, mutta projekti ei oikein ollut saanut tulta alleen. No, minä lupasin auttaa asiassa. Eli, tässä tämä projekti sitten on.

Kaksikerroksinen rakennus, johon työkaverin puoliso on itse tehnyt upean peltikaton (siis oikeaa peltiä!). Alakerrasta kulkee raput ylös. Minä tavalliseen tapaani en huomannut ottaa "ennen"-kuvia, joten tuossa vasemmalla olen jo ehtinyt vanhat tapetit poistaa.

Tässä kuva vähän toisesta perspektiivista. Yläkerran takaseinän maali kiiltää vielä, koska kuvaaja ei malttanut antaa maalin kuivua...







Diiliin sisältyi, että sain kasan askartelumateriaalia työkaverilta ja lähes vapaat kädet. Yläkerran makuuhuoneeseen tein tapetit häneltä saamistani kartongeista. Oikealla tulee vanhempien makuupuoli ja vasemmalla lasten makkarit. Väliin laitoin kahvitikuista puupaneloinnin. Lattialla on muovimatto, jota sain pienen rullallisen työkaverilta.




Tästä huoneesta tulee keittiö. Kuvassa näkyvä seinä on tapetoitu. Printtasin A4:lle mieluisaa tapettikuosia. Täälläkin on lattiassa muovimatto - onhan sitten helppo pitää keittiön lattia puhtaana.

Vasen seinä on maalattu. Tämä maali löytyi kotoa. Vanhemman tyttären makuuhuoneen seinä on maalattu tällä maalilla ja purkki on meillä pyörimässä edelleeen. No, otin sen hyötykäyttöön...






Olohuoneeseen valitsin oikein kunnon retro-tapetit ja annoin peräseinän olla maalipinnalla.  Lattia on bambu-tabletista.

Tälle seinustalle tulee varmaankin takka. Katsotaan projektin edetessä laitanko tuohon keittiön ja olohuoneen väliin ollenkaan väliovea. 

Tässähän tät puuhasteltavaa riittää taas vähäksi aikaa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti