sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jääkaappi-pakastin ja tiskiallas keittiöön

Keittiön kaapistot ovat minulle todellinen haaste. Ne jäävät aina viimeiseksi ja niiden tekemiseen on erittäin suuri henkinen kynnys. Mutta ei auta - tehtävä on. Muuten ei talo valmistu!






Työkaverihan antoi joukon vanhoja nukkiskalusteita, joita sain hyödyntää. Joukossa oli myös vanha tiskipöytä, jonka levy oli rikkoontunut ja joka oli väärässä mittakaavassa tähän taloon. Koska sen runko oli kuitenkin tukeva, päätin, että hyödynnän sen jääkaappiin. 

Liimasin tiskipöydän poikittain puulistan päälle. Tuo rikkinäinen puoli tulee menemään seinää vasten. Lista siksi, että sain sillä kaapistoihin vähän korkeutta ja samalla se toimii sokkelina. 











Vanhojen kalusteiden seasta löytyi myös samaa sarjaa ollut hella. Sekin oli jokseenkin toisaikainen, mutta varsin sopiva jääkaapin päälle pakastelokeroksi. 

Tämä jääkaappi-pakastin näyttää alkuvaiheessa sivusta tällaiselta. Ei ehkä ensi näkemältä uskoisi, että syntymässä on jääkaappi-pakastin.












Jääkaapin ja pakastimen väliin liimasin 2 mm pahvin palan, jotta sain rakennelman hyvin kasattua.

















Rakennelman jokaiselle laidalla liimasin vielä ohutta kartonkia, jotta rakennelma olisi helpompi maalata.

Työtasoa varten leikkasin 2 mm pahvista taka- ja sivuosan, jotka oli helppo liimata puulistaan.





Tässä on tiskipöydän raakile, johon on piirretty alkaan paikka. Saksilla aukkoa on mahdoton leikata, joten käytin skalpelia reiän tekemiseen.








Oikeaan reunaan tein laatikoita varten välitasot paksusta pahvista. Koko rungon, mukaan lukien pöytätaso, maalasin valkoiseksi.

Allas on perinteisesti voinapin rasia, jonka päällystin foliolla. Ryppyinen on kovasti, hopeanvärinen maali olisi ollut parempi, mutta sellaista ei ollut käyettävissä.




Jääkaapin ovet ovat myös paksua valkoiseksi maalattua pahvia. Päällystin ne kontaktimuovilla, jotta sain niihin haluamaani kiiltoa. Samoin tein pöytätasolle. Jääkaapin ja pakastelokeron vetimet ovat cocktail-tikusta. Jääkaapin ja pakastelokeon ovet eivät aukea.







Tässä tämä ryppyinen lavuaari lähempää. Tein nepparin puolikkaasta pohjalle vielä reiän.















Tiskialtaan alla olevan kaapin ovet syntyivät 2 mm pahvista, jotka maalasin sinisiksi. Laatikoiden rungot ovat pahvia ja etupaneelit ohutta vaneria. Jääkaappipakastin ja tiskiallas päätyivät tuonne peräseinälle. Ja heti on altaalla tiskiä! Ihan kuin meillä kotona.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti