torstai 7. toukokuuta 2015

SMEG - jääkaapin askartelua





Vihdoin tartuin pelkäämääni projektiin laatikkotalon valmistumisen edistämiseksi. Keittiöstä kun puuttui kaikki keittiökalusteet ruokapöytää ja tuoleja lukuunottamatta. Talohan on melkoisen moderni, joten halusin keittiöönkin jotain erityistä. Törmäsin netissä kuvan kaltaisiin SMEG - jääkaappeihin ja ihastuin erityisesti niiden väreihin. Joten tällaista siis tekemään.
Päädyin valitsemaan oikein tosi paksun pahvin materiaaliksi. Pahvi oli niin paksua ja jäykkää, että sitä oli lähes mahdotonta leikata saksilla. Tästä syystä sahasin mittaamani palat (leveys 4 cm ja korkeus 13 cm). Koska jääkaapin alareunat on pyöristetty liimasin yläosaan kaksi pahvia päällekkäin. 






Liimasin nämä palat sitten yhteen ja hiekkapaperilla hioin kulmat pyöreiksi. Ovia varten sahasin myös kaksi pahvia, jotta sain ovienkin reunat pöyristettyyä ilman, että piti varoa hiomasta pahvia puhki.
Maalasin kaikki ulkopinnat kirkkaan vihreiksi. Ikävästi jäi pintaan sudin jäljet. Saisikohan telalla tasaisen pinnan? Pitänee kokeilla kunhan saan telan jostakin.
Vuorasin kaapin sisustan valkoisella paperilla samoin kuin ovien sisäpinnat. Tässä kohtaa minulla oli siis vakaa aikomus tehdä kaappi, jonka ovet oikeasti aukeuvat.  Tein jopa maitohyllyn oveen sekä pakastimen tasot ja laatikot, mutta mitenkäs lopulta kävikään...
Tässä logo on paikoillaan. Tulostin logon ihan normi paperille ja väritin hopeakynällä. Liimalla sitten kirjaimet yksitellen kiinni oveen . Kaikki pinnat lakkasin lopuksi läpinäkyvällä kynsilakalla, jotta pintaan tuli kiilto. Kirjaimetkin kiinnittyivät oveen lakalla vielä paremmin.
Ja tässä vaiheessa luovuin kaikesta toivosta saada ovet aukeamaan. En vaan yksinkertaisesti keksinyt mitään kiinnitystapaa, jolla ovet olisivat pysyneet siististi paikoillaan ja kiinni. Joten lopulta liimasin ovet kiinni pysyvästi.
Kahvat asensin luonnollisesti ennen liimausta. Olin tehnyt oviin neulalla reiät valmiiksi. Kahvan sisällä on taitettu rautalanka, joka on päällystetty foliolla. Tämän sitten tökkäsin reikään, jossa oli vähän liimaa. 
Alhaalla pari kuvaa valmiista kaapista. Mottoni taitaa olla, että "ihan kiva, joskaan ei ihan identtinen mallinsa kanssa".  ;=)




2 kommenttia:

  1. Wau, mikä jääkaappi!! Vitsi, kun meilläkin olis tollanen! :D

    VastaaPoista
  2. Tein juuri Smegin jääkaapin, enkä löytänyt projektia aloitellessa muita nukkis Smegejä...sinähän olet tehnyt samalla tyylillä omasi! Itselläni oli myös ongelmia ovien kanssa. Eivät meinanneet pysyä kiinni, mutta kun vihdoin sain saranat luoti suoraan ja lisäsin paperilla vuorattuun oveen kehykset valokuvapaperista, ovet pysyivät kiinni:)

    VastaaPoista