sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tampereen kädentaitomessujen saalis

Kiitos taas kommenteista!

Tänään kävimme nuorimman tyttären kanssa Kädentaitomessuilla. Kaikkea ihanaa oli paljon tarjolla, myös mukavasti nukkisjuttuja. Ilokseni voin sanoa, että mopo ei lähtenyt tällä reissulla pahasti kädestä. Alla tilpehööriä, joita hankin ja joista jotain jalostin eteenpäin. 


Eräässä korukaupasta sai valita pusseihin niin paljon kuin mahtuu eurolla. Laareissa oli tuollaisia pieniä riipuksia ja ajattelin, että ne sopivat kranssiin riipukseksi. 


Tein kranssin rungon rautalangasta. Kieputin muutaman kierroksen liimapuikon ympärille ja leikkasin sivuleikkurilla langan poikki. Tämän ympärille liimasin maalarinteippiä peittämään rautalangat. 


Tämän jälkeen kieputin ympärille valkoista villalankaa.


Solmin riipuksen kiinni ohuempaan valkoiseen lankaan ja solmin sen runkoon kiinni. Lopuksi laitoin vielä vaatteista leikatun silkkinarun kranssin ympärille ja tein riipuksen päälle rusetin. 


Helmikaupasta tarttui mukaan tietysti myös lasihelmiä ja niistä piti tehdä perinteisiä hajuvesipulloka. Oli joukossa yksi neliskanttinen helmikin - siitä tuli nenäliinäpaketti. 


Paras ostos oli kenties nuo ihan vaaleanpunaruusukuvioiset kahvikupit tasseineen. Mandariineille (pieniä oransseja helmiä) ostin myös "hopeisen" tarjoiluastian. 

Joten aika maltillista eikö vain? Tosin kassissa oli näiden lisäksi 2 kiloa virkkuukudetta, mutta se menee 1:1 tarkoituksiin...

1 kommentti:

  1. Helmille on monenlaista käyttöä, onneksi niiden valikoima on runsas. Kaunis kranssi tuli, nyt on niiden aika!

    VastaaPoista