torstai 17. marraskuuta 2016

Tuoli pahvista ja jäätelötikusta


KIITOS kaikille kommenteista edellisiin teksteihin! 

Virkkausinto ei kokonaan ole vieläkään hiipunut ja päädyin hyödyntämään sitä tuolin tekemisessä. Tämän tuolin ajatus syntyi, kun sain tuttavalta jäätelötikkuja askarteluun.



Leikkasin pahvista kolme samankokoista ympyrää (uskokaa tai älkää jäljensin ympyrät pahviin hyödyntäen lasipurkkia. Hyvä uutinen siis on, että pienet virheet eivät näy lopputuotoksessa!) Kahteen näistä tein jäätelötikun kapeamman pään levyiset lovet.






Liimasin kaksi lovellista pahvia kiinni toisiinsa - näistä tulee istuinosa. Jäätelötikun liimasin kiinni kolmanteen ympyrään - tästä tulee selkänoja.







Tämän jälkeen pehmustin sekä istuin- että selkänojan huovalla.
Virkkasin istuinosaan sopivan kokoisen pyörylän. Virkkasin reunoista muutaman kerroksen alaspäin siten, että koko istuinosan reuna peittyy. Reunoja virkatessani jätin jäätelötikun levyisen aukon reunaan, jotta jäätelötikun saa myöhemmin työnnettyä tästä läpi ja liimattua kiinni istuinosaan. Tämä aukko kohdistettiin pahvissa olevan loven kohdalle.

Tämän jälkeen virkkasin selkänojaa varten kaksi pyöreää palaa.

Yhdistin nämä palat siten, että runko jäi tukevasti niiden väliin.

Yhdistin selkänojan istuinosaan. Jäätelötikun toinen pää siis työnnettiin istuinosan verhoilunosaan jääneestä reiästä läpi ja liimattiin pahviin kiinni. Pahvissa oleva kolo helpottaa liimaamista ja tikku pysyy tukevammin paikallaan.





Lopuksi liimasin jalat paikoilleen. Nämä ovat syömäpuikoista sahatut sopivan kokoiset pätkät. 
Valmis tuoli on alla. JÄLKIVIISAUS: Jos lähtisin tekemään tätä uudelleen, tekisen selkänoja-osasta hivenen pienemmän kuin istuinosa. Mutta eiköhän mummo tämän mökkiinsä huoli. 


Vähänlaisesti on vielä makuutiloissa tavaroita. Sänkykin puuttuu, taitaa mummo nukkua vielä alakerran laverilla. 


2 kommenttia: