lauantai 27. helmikuuta 2016

Laveri ja matot mummonmökin tupaan



Romanssin tupaan on nyt saatu laveri ja matot. 



Laveria varten tarvittiin alakuvassa olevat puuosat. Runko siis Biltema-tikuista, jalat, käsinojat ja selkänojan ylärima syömäpuikoista ja säleet tulitikuista.


Aloitin liimaamalla "takajalat" rungon takaosaan. Tämän jälkeen liimasin sopivan mittaisiksi pätkityt tulitikut rinkoon ja niiden kuivuttua liimasin syömäpuikon päälle. Kuvassa sivuosat eivät ole liimattu takaosaan vaan ne on kohdistettu samalle tasolle, jotta osasin kohdistaa etujalat oikealle korkeudelle. Etujalan liimaamisen jälkeen kiinnitin taas tulitikut ja viimeisenä syömäpuikon. Kun nämä sivut olivat kuivuneet  liimasin ne kiinni laverin valmiiseen takaosaan. Lopuksi tietenkin vielä rungon etulauta kiinni. Lopuksi liimasin vielä pahvia pohjaan, jotta pehmuste pysyy paikallaan.


Aion maalata tuon laverin valkoiseksi vielä myöhemmin.




torstai 25. helmikuuta 2016

Jaffat tullee!!! Korien punomista.



Törmäsin Pinterestissä seikkaillessani korin punomisohjeeseen ja päätin kokeilla. Koska nyt on appelsiinien aika, tekaisin siis appelsiinikorin.






Leikkasin kartongista ovaalinmuotoisen palan, jonka reunaan leikkasin lovet. Niin kuin kuvasta näkyy, en mitannut näitä tasavälein vaan omalle tyylille uskollisena leikkasin ihan fiiliksellä. Tärkeintä on, että noita klipareita on pariton määrä, jotta punoksesta tulee sellaista kun pitääkin. Liimasin langan aluksi kiinni pohjaan ja aloin pujottaa lankaa joka toisen klipareen päältä ja joka toisen alta, kunnes koko klipare oli peitossa. Liimasin langat klipareiden yläosasta kartonkiin, jotta pysyy kasassa.






Tämän jälkeen liimasin korin reunaan somisteeksi vielä reunanauhan.






Appelsiinit ovat oransseja helmiä, joiden reiät peitin Erikeeperillä. Tämän jälkeen maalasin liimakohdan oranssilla akryylivärillä ja vähän muutenkin töpöttelin väriä helmiin, etteivät näyttäisi täysin tasaisen oransseilta. Oranssin maalin kuivuttua, tein vielä vihreät pisteet kaikkiin hedelmiin appelsiinin kannaksi.






Lisäksi punoin lankakorin.

Idea on vastaava kuin appelsiinikorissa, mutta pohjan pyöreään kartongin palaan on teipattu kiinni rautalangan pätkiä, joiden ympärille lankaa kieputetaan.













Saattaisimpa itsekin viihtyä istuskelemassa tässä hämyisessä tunnelmassa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sisustamista "Romanssissa" - pitsiä ja kukkia


Viime päivinä mummon mökin sisustaminen on edennyt aimo harppauksin. Ikkunoihin on saatu ihanat valkoiset pitsiverhot. Pöytäkin on mökkiin saatu, mutta on vielä maalaamatta. Asukas on kuitenkin jo laittanut pöytäliinan (tietenkin pitsireunaisen) pöydälle ja hakenut ruusuja maljakkoon - tietenkin pinkkejä!




Tuvan nurkkaan on ilmaantunut myös kukikas nojatuoli. Itselleni täysin epätyypilliseen tapaan käytin tämän nojatuolin askartelussa apuna kaavoja. Sain aikanaan lahjaksi Vivienne Boultonin Nukkekotikirjan, jossa on paljon kalusteiden askarteluohjeita - myös tämä ohje on sieltä. Eli tämä nojatuoli lähti liikkeelle ihan kaavojen piirtämisestä. Tuolista ei pehmusteista huolimatta tullut kovin muhkea ja pehmeä. Jaa-a - mahtaakohan mummun takapuoli puutua?



torstai 18. helmikuuta 2016

Uusi projekti - Mummonmökki "Romanssi"


Olen pitkään haudutellut tätä projektia mielessäni. Oma kerrostalokotimme on melko pelkistetysti sisustettu - koivua, beesiä, ruskeaa eikä mitään kruusattua. Tästä syystä halusin toteuttaa aivan päinvastaisen nukkekoti- tai roombox-projektin. Talon, joka olisi äärimmäisen hempeä - paljon pinkkiä, ruusuja ja muita kukkia, mintunvihreää, pitsiä ja  kaikkea yltiö romanttista ja ylitsevuotavan hempeää. 
Ja tässä se nyt on:

Mummonmökki "Romanssi"


Mökki on rakennettu pahvilaatikkoon ja sen mittasuhde on jotain 1:12 suuntaan. Päätyseinällä on kaksi ikkunaa ja nämä seinät on tapetoitu ihanalla mintunvihreällä ruusutapetilla. Keittiön seinustalla on yksi ikkuna ja tapetti on vaaleanpunainen. Lattia on valkosella kuultavahalla käsitelty lautalattia.





Koska tapetin kuosi ei oikein kunnolla erotu tuossa yläkuvassa, tässä siitä lähikuva.
Hempeää, eikö?










Ikkunat mökkiin on tehty piirtoheitinkalvosta. Puitteet on valkoiseksi maalattuja kahvitikkuja. Ikkunat eivät valitettavasti aukea. Aion tehdä niistä kuitenkin kaksinkertaiset kunhan pääsen mökin ulkoseinän kimppuun. Mutta ulkoseinä odottakoon - laitetaan sisustusta ensin kuntoon, jotta mummo pääsee mökkiinsä mökkeilemään. 




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Saunamökki valmistui!


Saunamökki-projekti on nyt valmis! Tunnen pienoista ylpeyttä siitä, että poropeukalo (siis minä) on tehnyt jotain alusta lähtien itse apunaan rajallinen määrä työkaluja, joista tärkeimmät (ja ainoat) sakset ja saha. Osaan mökin kalusteista ja tavaroista olen enemmän tyytyväinen ja osaan vähemmän. 


Sauna ja pukuhuone näyttää valmiina tältä (yllä). Tila on melko kapea ja siksi haastava kuvattava.


Pukuhuoneessa oven pielessä on peili ja hyllykkö shamppoille. Peili on rakennettu pienen pyöreän metallilaatan varaan - taisi olla vanhasta rikkoutuneesta disketistä. Kiuashan on puukiuas, joten lehtiä tarvitsee sytykkeeksi. Niitä varten virkkasin kopan.


Saunan vieressähän on tupa, jossa on mukava paistaa makkaraa saunomisen jälkeen. Tämä on kenties tunnelmaltaan oma lempihuoneeni koko rakennuksessa.



Yläkerrassa on makuutilat. Katon saa pois ja hyvä niin, koska muuten en olisi saanut otettua minkäänlaista järkevää kuvaa näistä tiloista.







Tässä vielä kuva koko rakennuksesta valmiina. 


Seuraava nukkekotiprojekti siintää jo mielessä. Itseasiassa sitä on jo vähän aloiteltukin, joten päivityksiä tulee kunhan se etenee siihen vaiheeseen, että on jotain mielekästä näytettävää.

torstai 11. helmikuuta 2016

Lyhty ja kori saunan pukuhuoneeseen


Tässä puhuhuone nykyisellään - mustavalkoisena tosin!





Pukuhuoneen lyhty rakentui kahden tällaisen nippelin varaan - mitä ikinä lienevätkään ja mistä mahtavatkaan minulle kulkautua.








Tungin hamahelmen tuohon keskustan "metallinököön" mahdollisimman syvälle ja laitoin langan kynttilän sydämeksi.

Yläosaan liimasin kiinni piirtoheitinkalvosta tekemäni "lasin", jonka olin rullannut kynän ympärillä ja liimannut. Helmihattu yläosaksi ja siihen pätkä rautalankaa kahvaksi.

 Tältä lyhty näyttää valmiina.










En voi todellakaan kehua olevani mikään mestarivirkkaaja, mutta virkkasin myös pienen korin pukuhuoneeseen. Suihkutin sen hiuslakalla, jotta se tuli vähän jämäkämmäksi ja pysyisi vähän ryhdikkäämpänä. Kankaanpalat rullasin koppaan vielä laudeliinoiksi. 


maanantai 8. helmikuuta 2016

Löylykauha saunaan



Saunassahan on jo löylykiulu ja kiuaskin, mutta vaikeahan tuota löylyä on heittää, jos ei ole kauhaa. Eilen oli sellainen ohjelmassa. 

Materiaalina oli lääkefoliosta kuppi, taipuisa metallilanka, folio ja maalarinteippi. Lääkefoliosta leikkasin sen "kuppiosan" ensin irti. Metallilangassa oli valmiiksi tuollainen silmukka ja taitoin langan heti sen päältä mutkalle. Peitin ensin kauhan sisäosan foliolla. Tämän jälkeen liimasin silmukan kauhan pohjaan ja liimasin vielä folion päälle. Ei tietenkään kestä kovinkaan kovakouraista käsittelyä mutta pysyy koossa. Kauhan varteen teippasin maalarinteippiä kahvaksi. 


Ja nyt saunomaan, kun kiukaankin saa lämmitettyä telineessä olevilla puilla!

torstai 4. helmikuuta 2016

Saunamökin pukuhuone edistyy




Kyllä askarteluinto alkaa olla selkeästi palannut. Eilenkin otin töiden jälkeen askartelutarvikkeet esiin ajatuksena edistää pukuhuonetta. Tällaiseltä huone nyt sitten näyttää.


Löylykiulun askartelu on varmaan monelle nukkekotiharrastajalle aivan selvää kauraa, mutta pidin itseäni vähintäänkin Einsteinin tasoisena älykkönä, kun keksin miten löylykiulu on helppo toteuttaa. Leikkasin pienen pienestä muovipullosta (korkeus noin 2 cm) mieluisan kokoisen palan ja liimasin sen päälle bambutabletista sopivan pätkän. 

Somistin kiulun beigellä langalla ja kahva-osan ympärille kieputin samaista lankaa.







Pukuhuone ei tietenkään ole pukuhuone, jos siellä ei ole penkkiä. Joten sellainen piti tekemän. Kuva penkin alaosasta, josta kenties pystyy hahmottamaan rakennetta. 


Jalat ovat pieniä jäätelötikkuja ja reunat, joihin jalat nojaavat ovat kahvitikuista.
Istuinosa syntyi kahdesta jäätelötikuista.

Pukuhuoneeseen tein myös naulakon. Tämä on tehty yksinkertaisuudessaan kahdesta yhteen liimatusta Biltema-tikusta. Koukuiksi olisin tahtonut rintaliivien hakaset, mutta sellaisia ei tähän hätään löytänyt. Joten pätkäisin ja taivutun alhaalla näkyvästä taipuisasta metallilangasta sopivat koukut.






Kohtahan tätä saattaa jo alkaa pitää lähes valmiina. Vaikka ainahan pystyy keksimään vielä jotain pientä, ja sitten vielä ihan jotain pientä ja ...