sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sohvapöytä kahvitikuista ja kartongista


Tämä viikonloppu on näköjään omistettu erilaisten pöytien askartelulle. Saunamökkiin syntyi myös sohvapöytä. Tämäkin on varsin helppo toteuttaa - ja mikä parasta, työkaluiksi riittää pelkät sakset!





Tähän tarvitaan materiaaleiksi vain kartonkia ja kahvitikkuja.

Liimasin kahvitikun pätkiä kahdelle kartongin palalle. Toiseen 6  pöydän alatasoa varten ja toiseen 8 varsinaista pöytätasoa varten. Liimasin tikut kartongille, jotta levyt pysyvät paremmin kasassa. Kun liima oli kuivunut, leikkasin palat mieluisan kokoisiksi.



Tämän jälkeen aloitin varsinaisen kokoamisen. Liimasin ensin välilevyn kiinni toisen reunan jalkoihin.
Oikealla oleva tikku on pelkästään varmistamassa, että jalat ovat samalla tasolla.
Varsinaisen pöytälevyn alapinnalle liimasin keskilevyn kokoisen kartongin palan, jotta jalkat saisivat liimatessa tukea tästä ja ne olisi helpompi saada suoriksi.





Tämän jälkeen liimasin varsinaisen pöytälevyn kiinni toisen puolen jalkoihin. Laitoin levyjen väliin tulitikkurasian tueksi. 
Alapintaan liimasin vielä molempiin päihin kahvitukun palat antamaan lisää tukea jalaoille ja helpottamaan liimausta. 
Kun tämä oli kuivunut liimasin lopuksi toisen puolen jalat paikoilleen.


Alla sohvapöytä paikallaan tuvassa!


perjantai 28. elokuuta 2015

Tosi helppo pikkupöytä saunamökkiin


Tällaisen pikkupöydän askartelin saunamökkiin sohvan viereiseen nurkkaan. Ohje on todella yksinkertainen ja helppo toteuttaa.










Tähän tarvitaan:
1 isompi haluamasi kokoinen pala tukevaa kartonkia
2 vähän pienempää kartongin palaa (nämä 4 mm/sivu pienempiä)
8 kahvitikun palaa. Pituus sen mukaan kuinka korkean pöydän haluat.


Aluksi liimasin yhden pienemmän kartongin palan isomman keskelle. Tämän jälkeen liimasin jalat. Jokainen jalka koostuu kahdesta kahvitikusta siten, että ne tukeutuvat pienemmän pahvipalan kulmiin ja kiinnittyvät reunoista toisiinsa.
Liimasin ensin kaksi jalkaa paikoilleen. Kun ne olivat kuivuneet, välitason sai mukavasti liimattua paikoilleen. Vasta välitason liimaamisen jälkeen liimasin kaksi viimeistä jalkaa.

Minä maalasin pöydän vasta valmiina, mutta tottahan palat olisi kannattanut maalata ennen kokoamista ;=)

Alla kuva miltä saunamökin tupa tällä hetkellä näyttää. Matonkin sinne askartelin perinteisellä "langanpätkä-tekniikalla". Pikkuhiljaa alkaa sisustus valmistumaan...


torstai 27. elokuuta 2015

Uusi sohva saunamökkiin


Rakentumassa olevan saunamökin saaristolaistyyppinen sohva (ja kaikki muutkin tuvan kalusteet) päätyivät uuteen kotiin, joten tuvan sisustaminen piti aloittaa alusta. Sohvasta lähdin liikkeelle.
Puolisolla oli mökille päätynyt sinivalkoraidallinen paitapusero, joka antoi alkusysäyksen ja inspiraation tähän tarkoitukseen. 




Tämän sohvan runko syntyi seuraavista materiaaleista:
2 paksua samankokoista pahvin palaa
4 Biltema-tikun pätkää sohavn sivuja varten.
3 spaattelin palaa, etuosaa ja selkänojaa varten (eivät näy kuvassa).






Liimasin ensin molempia sivuosia varten kaksi Biltema-tikun palaa yhteen. Tämän jälkeen liimasin toisen niistä kiinni pahvinpalan päätyyn ja "etulevyn" paikoilleen. 







Tämän jälkeen liimasin toisen pahvin palan (istionosa) kiinni rakennelmaan.

















Tämän jälkeen selkäosan kaksi spaattelia paikoillee, samoin kuin toinen sivuosa. 








Selkänojan ja istuinosan pehmustetta varten leikkasin sopivan kartingin palan, jonka pehmustin huovalla. Tämän verhoilin sitten lopuksi puolison paitapusero kankaalla ;=).











Alla tämä uusi sohva sitten paikallaa saunamökin tuvassa. Katsotaan mitä muuta tänne tulee.




tiistai 11. elokuuta 2015

Yöpöydän askartelua

Ruskean sängyn kaveriksi piti saada jotain. Ja mitäpä muuta sänkyjen lähitöllä on kuin yöpöydät. Joten sellaisia väkertämään.



Vähän tämän tyylistä Ikean Hemnes -yöpöytää lähdin tavoittelemaan - onhan sänkykin Hemnes mallin mukaan tehty.










Materiaalit tähän:
Paksu (1 mm vahvuista) kartonkia tasoiksi
Syömäpuikkoja (jaloiksi)
Kahvitikun pätkiä

Yhteen yöpöytään tarvitaan yksi pahvinpala kanneksi ja kolme reunoistaan lovettua pahvin palaa. Nämä lovetut palat olivat 2 mm pienemmät kuin kansipala.  Lovet ovat kooltaan sellaiset, että syömäpuikot niihin hyvin mahtuvat.



Yhden lovetun palan liimasin kiinni pöytätason alapintaan.











Ennen palojen yhdistämistä maalasin ne ruskeaksi. Maalin kuivuttua liimasin ensin jalat paikoilleen niitä varten tehtyihin koloihin pintalevyn alapinnalle.









Tässä vaiheessa valokuvaaminen vähän unohtui. Mutta jalkojen väliin liimasin kahvitikusta leikatut sopivan mittaiset palat (näkyy kuvassa vaaleana). Näiden päälle liimasin lovetun tason.

Lopuksi liimasin kiinni vielä alimman tason jalkojen väliin. Niinkuin kuvasta näkyy, sotkua syntyi ja jälki tässä(kään) vaiheessa ei ole ihan priimaa...

Liiman kuivuttua maalasin kahvitikun pätkät ruskeaksi.

Lopuksi liimasin vielä pienen puisen helmen laatikon nupiksi. Tässä yöpöydässä on siis vain "visuaalinen" laatikko, joka ei aukea.





Alakuvassa yöpöydät parisängyn vierellä. Lopputulokseen en rehellisyyden nimessä ole ihan tyytyväinen - aina ei mene ihan kuin Strömsåssä...




sunnuntai 9. elokuuta 2015

Parisänky versio4

Näköjään käy usein niin, että kun teen yhden sängyn, sohvan, tuolin tai minkä tahansa kalusteen, innostun niistä ja niitä syntyy sitten useita eri versioita peräkkäin. Siispä tässä toisenlainen parisänky. Vaatii hinasen enemmän näpertämistä kuin edellinen, mutta on kuitenkin helppo toteuttaa.


Tälläinen syntyi ja alla sängyn esikuva: Ikean Hemnes.





Materiaaleina tässä projektissa oli:
-kartonki (2 samankokoista palaa päätyjä varten. Helpottaa, jos yhtä paksua kuin kahvitikut.)
-kahvitikkuja (päätyjen "listoihin" sekä pohjan säleikköön)
-2 spaattelia (sängyn sivulaitoihin)
-syömäpuikkoja (jalkoihin)
-vaahtomuovia patjaan
-kangasta petivaatteisiin


Aluksi leikkasin toiseen kartonkiin yläreunaan kahvitikkujen levyisiä lovia. Niin monta kuin haluaa saada poikkipinnoja pääpäätyyn. Itse leikkasin 5.
Tämän jälkeen liimasin kahvitikut jalkopäädyn ala- ja yläreunaan ja keskelle niiden väliin molemmin puolin kartonkia. Lisäksi kahvitikun liimaus vielä pääpäädyn alareunaan.





Ja vielä kahvitikun liimaus lovettuun yläreunaan reunaan. Ei kuitenkaan vielä molemmille puolille.
Tämän jälkeen liimasin loviin kahvitikun pätkät poikkipinnoiksi. Koska kahvitikkuja pystyy helposti leikkaamaan, en tässä vaiheessa leikannut niitä tasamittaisiksi.









Kun poikkipuiden liima oli kuivunut, liimasin päälle kahvitikun.

Toinen kahvitikku tietenkin tämän osan alareunaan.






Liiman taas kuivuttua, liimasin poikkipinnojen päälle haluamalleni korkeudelle vielä yhden kahvitikun.








Tässä näkyy pääpäädyn rakenne tarkemmin.
Tässä vaiheessa leikkasin päätypinnoista ylimenevät osat pois, jonka jälkeen liimasin pinnojen toisellekin puolelle kahvitikun.







Syömäpuikoista sahasin sopivan mittaiset jalat pääpäätyyn ja liimasin ne päädyn sivuihin. Kahvitikusta liimasin palan päädyn yläosaan antamaan viimeistellyn fiiliksen.







Sama homma jalkapäätyyn: jalat syömäpuikoista ja lista päälle.









Spaatteleista sopivan kokoisiksi leikkaamani pätkät sivureunoiksi.









Alapuolelle poikkilistat (myöskin kahvitikkuja) paikoilleen. 








Maalasin rungon tumman ruskeaksi kuten esikuvakin oli. Patjan verhoilu lakanakankaalla ja paikoilleen. VALMISTA tuli!




Alla vielä sänky petivaatteineen. Vanhat pieneksi jääneet paitapuserot on muuten verrattomia peittojen ja tyynyjen tekemiseen.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Heräilyä - parisänky versio3

Olen ollut huono blogisti kesällä. Päätin kuitenkin olla potematta huonoa omatuntoa ja antaa uuden inspiraation ja ideoiden tulla kun ovat tullakseen. Kesällä olen panostanut lomailuun ja oman kodin ja mökin sisustamiseen. Nyt kun lomilta on palattu töihin, tekee kummasti taas mieli askarrella. 

Päätin taas tehdä parisängyn - tietenkin erilaisen kuin aiemmat.

Tällainen tuli lopputuotoksesta. Tämän runko syntyi Biltema-tikuista. Täytyy tunnustaa, että  Biltema-tikut eivät ole lempimateriaalini. Sahani on kerrassaan niin surkea, että sahaaminen ona varsin ikävää. Tähän tarvittiin kuitenkin niin vähän puutavaraa, että päätin kärvistellä sahani kanssa.  

Sahasin siis seuraavat palat
2 saman mittaista palaa pää-päädyn jaloiksi. Jalat jatkuvat siis patjatason yli, kuten seuraavasta kuvasta paremmin näkyy.
2 samanmittaista palaa jalkopäädyn jalkoin.
2 pitenpää palaa sivureunoihin.
3 pätkää päätyjen poikkilaudoiksi (1 jalkopäätyyn ja 2 pääpäätyyn)
Tässä runko on koottuna. Edessä näkyy sängyn pääpääty.
 Tässä runko toisesta kulmasta kuvattuna, jotta helpottaa vielä hahmottamaan rakennetta.
Pohjaan liimasin kahvitikuista säleet, joiden varassa patja pysyy.














Alla valmis sänky. Patja on vaahtomuovista, joka on päällystetty lakanakankaalla (=vanha kirpparilta hankittu tyynyliina).