maanantai 26. tammikuuta 2015

Keittiön sisustusta uudestaan, uudestaan ja uudestaan

Joku päähänpinttymä minulla selkeästi on nukkekodin keittiön suhteen. En oikein osaa olla siihen tyytyväinen, josta syystä se on jatkuvan muutoksen alla. Mielenrauhaani häiritsee erityisesti punainen hella.  Päädyin siis kokeilemaan miltä keittiö näyttää punavoittoisilla kalusteille. Ylhäällä vasemmalla ensimmäinen kokeilu. Vanhojen Lundbyn keittiökaappien puupinnat kuultovahattu ja ainoastaan takaseinä muutettu kokonaan punaiseksi. EI HYVÄ!! 



Tämän jälkeen päädyin maalaamaan "valkoisen" rungon punaiseksi kaapistossa. Alaosaan olin jo tyytyväinen, mutta ylähyllyjen osalta EI HYVÄ!!!


OK - punainen ei siis ollut se juttu, joten vaihdoin väripaletin ruskean syvyihin. Hella on edelleen punainen, joten otin punaista mukaan tekstiileissä. Tuolien päällysteessä on punaisia raitoja ja samaa syvyä matossa. Tämän kanssa pystynee elämään.
Tein vielä nurkassa olevan kaapin päälle isoista jäätelötikuista avohyllykön. Tällainen tämä keittiö saa nyt sitten olla.


perjantai 23. tammikuuta 2015

Keittiön kaapin evoluutiota


Jokunen aika sittenhän askartelin pahvista Leilan innoittamana vasemmalla olevan kaapin.  Kun nyt hankin niitä isoja jäätelötikkuja, päätin antaa kaapille oikean puupinnan. Liimasin siis sopivan kokoisia pätkiä sivuihin ja päälle. Ovien ulkoreunoille tein pienistä kahvitikuista listat ja näiden rajaaman alueen sisään liimasin sitten isosta jätskitikusta sopivan pätkän. 


Lundbyn nukkekodissa on omat 80-luvulta peräisin olevat ostetut keittiönkaapit, joissa on punainen hella. Tästä syystä päätin maalata kaapinkin punaiseksi. Ihan sievähän se on, mutten ollut ihan tyytyväinen, joten päädyin lopulta ruskeaan runkoon ja valkoiseen oven keskiosaan. 

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ihania jäätelötikkuja!!!!!

Pahvit ja bambutikut askartelumateriaalina jo kyllästyttää vähän. Olen haaveillut pitkän aikaa Biltema-tikuista ja itse asiassa veljeni niitä pyynnöstäni hakikin Helsingin Biltemasta. Mutta ne ovat vielä Helsingin seudulla eivätkä  vielä käytettävissäni. Päädyin kuitenkin ostamaan kalliita isoja jäätelötikkuja muun puutavaran puutteessa. Ja jotainhan niistä oli tietenkin tehtävä - pöytä tuntui helpolta aloitukselta. 

Se syntyi siis näistä tikuista, pienemmistä jäätelötikuista, neljästä puuhelmestä ja "varras"tikusta. Alla kuva pöydän rakenteesta ja alimmaisena sitten valmis tuotos. 




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Keittiöön uusi hyllykkö

Tulipa taas sunnuntaina levitettyä askartelutarvikkeet levälleen. Koska viime aikoina olen askarrellut aika paljon pahvista, sormeni syyhysivät tehdä jotain puusta. Lähimpänä puuta olivat puiset bambutabletit, joten päätin rakentaa niistä hyllykön keittiöön. Vasemmalla lopputulos. Koska hyllyjen reunat olivat vähän rumat liimasin jokaiseen vielä pitsin. Alhaalla sitten hyllykkö keittiössä paikoillaan. 

Keittiö näyttää minun silmiini sekalaiselta kokoelmalta tavaroita, jotka on vielä lisäksi erivärisiä ja -tyylisiä. En ole siis tyytyväinen tuohon keittiön sisustukseen, joten asialle täytyy tehdä jotain... Ensiksi täytynee tehdä päätös siitä mitä haluan säilyttää ja minkä tyyppisen keittiön haluan. Hassua - Lundbyn eteinen ja vessa on vielä remontoimatta ja aloitan silti jo uuden sisustuskierroksen keittiössä! No - ei kai näissä hommissa ole mitään ennaltamäärättyä järjestystä...




lauantai 17. tammikuuta 2015

Perjantai-illan näperrys

Työviikon jälkeen istuin alas ja levitin askartelutarvikkeet eteeni. Joulun aikaan olin nähnyt muiden näpertelijöiden vanupuikkoista tekemiä hyasintteja ja tästä innostuneena ajattelin kokeilla itsekin, vaikkei ehkä tämän sesongin juttu olekaan. Vanupuikon päähän liimaa ja pieniä helmiä siihen. Lehdet taas perinteisesti rautalanka-maalarinteippi-pohjalta. Lehdet kyllä muistuttavat enemmän timanttikukan kuin hyasintin lehtiä. Ehkäpä tämä on hybridi...

Kukkaruukku oli haastava keksiä. Löysin kuitenkin jemmasta pieniä lankarullia. Rulla oli musta, joten liimasin sen päälle kuviollista kartonkia. Ruukun ala- ja yläosiin liimasin ohutta lankaa somisteeksi. 

Lopulta kävi tietenkin niin, että tämä oli liian iso Lundbyn nukkekotiin! Vanhin tyttäreni hyväksyi sen kuitenkin rakenteilla olevaan room boksiinsa, joka on lähempänä 1:12 mittakaavaa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Jalkalamppu olohuoneeseen


Ystävänihän toi ison kasan uusia kankaita joulun jälkeen, enkä niitä ole vielä juurikaan käyttänyt. Keksin, että jalkalampun varjostimeen nämä kankaat sopivat erinomaisesti, joskaan kuluva määrä ei ole suurensuuri. Löysin puolison tilpehööriboksista sopivat osat jalkalampun ala- ja yläosaan (taaskaan en hoksannut valokuvata näitä osia). Alaosa rakentui muovisen pöyrylän päälle, jossa oli piikki keskellä. Yläosa puolestaan oli pyörylä, jossa oli reikä keskellä. Lampun jalka on ihan tavallisesta paperista rullattu pötkö, jonka alaosa on siis laitettu sen piikin päälle. Ylhäältä jalka on puolestaan työnnetty pyörylän keskireikään. Varjostinkankaan olla on tavallinen paperi antamassa vähän tukea. Tämä pääsi olohuoneeseen sohvan ja lipaston väliin antamaan "valoa". 




sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kirjoituspöytä ja jakkara

Viikonloppuna iski taas askartelukärpänen. Haaveeni oli tehdä puusta matala hyllykkö. No, puuta minulla ei ollut kahvitikkuja lukuunottamatta ja ne eivät nyt napanneet. Biltematikuista haaveilen, mutta ovat ainakin nettikaupasta loppu. Joten paremman puutteessa askartelin taas pahvista . Eikä tullut sitten matala hyllykkö vaan kirjoituspöytä. Pinnat ovat kaksinkertaista kartonkia (taas lehtiöiden taustoista). Laatikot aukeavat oikeasti ja ovat tulitikkulaatikkoja. Tosin puolikkaita, koska pöytä on vain 4 cm syvä. Laatikoiden kahvat ovat tulitikkujen pätkät. Maalasin rakennelman akryyliväreille. Vasen reuna meinasi keikkua ikävästi, joten tein "kulmaraudat" pöydän alle tueksi kahdesta klemmarista, jotka taivutin 90 asteen kulmaan ja teippasin tueksi. Nämä näkyvät vähän alimmaisessa kuvassa. 
Jakkaran yläosa on Loimu-glögipullon korkki. Siihen liimasin pehmusteen ja jalat tein puuhelmistä. Löysin kaikenlaisia muovihelmiä rasiallisen ja niitä liimailemalla yhteen syntyi pöydällä olevat hajuvesipullot. Alla sitten kuva kirjoituspöydästä makuuhuoneessa. Tytär laittoi pöydälle vielä saniaisen ja kynttilöitäkin. 


lauantai 10. tammikuuta 2015

Jakkara


Surffailessani nukkekotiblogeissa, olin pistänyt merkille, että kuohuviinin korkin metalliosia käytettiin myös materiaalina. Koska vuoden vaihteelta tuollaisen olin ottanut talteen, päätin kokeilla mihin se taipuu. Päällystin "istuinosan" vanulla ja kankaalla. Reunaan laitoin pitsin peittämään rumahkoa reunaa. Koska jakkara oli menossa Lundbyn nukkekotiin, päätin taivuttaa jalat, ettei jakkara olisi ollut liian korkea. Alhaalla kuva siitä mitä syntyi. 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lipasto


Leila esitteli blogissaan mini minimpi minein (http://miniminimpi.blogspot.fi/) tekemänsä lipaston. Hän oli käyttänyt runkona ruokakermapurkkia. Tästä rohkaistuneena päädyin kokeilemaan josko pahvista ja kartongista saisi jotain vastaa aikaiseksi Lundby mittakaavasssa. 

Materiaalina oli siis pitkälti paksu kartonki, jonka kotiutin kirjoituslehtiöiden taustoista. Kaikkiin seiniin (paitsi oviin) liimasin 2-3 kartonkia päällekäin. Ovet ovat yksinkertaiset. Leilan ideaa seuraten leikkasin aaltopahvista ovien keskikoristeet ja itse asiassa myös ovien reunat. Kahvitikut oli tässä mittakaavassa vähän turhan massiiviset reunoiksi. Lopuksi käsittelin rakennelman Osmo-colorilla. Leilan lipaston taso oli sytyketikuista ja kokemukseni perusteella se olisi ollut varmasti parempi vaihtoehto. Tämä minun tekeleeni pinta kun vähän rumasti "nauraa".   Täytynee tilata niitä "Biltema-tikkuja", kun kovin monet niitä kiittelee ja niitä paljon käytetään. 

Alakuvassa lipasto sitten keittiössä. Ehkä ei ihan saman henkinen muiden kalusteiden kanssa, joten katsotaan mihin tämä lopulta päätyy. Tai sitten maalaan sen toisen väriseksi. Kukkia on joulun aikana ilmestynyt ikkunalle ja tavaroita hyllyihin, joten täällä alkaa näyttää suhteellisen kodikkaalle.



Lopuksi kysymyksiä kokeneemmille: mitä käytätte kaapeissa saranoina? Tässä rakennelmassa on ihan vaan teippisaranat. Toisekseen, miten saatte ovet pysymään kiinni? Itse laitoin vähän kaksipuoleista teippiä oven yläosaan. Tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan toimiva ratkaisu, koska niiden avaaminen on sitten hankalaa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Jukkapalmu olohuoneeseen

Kävimme eilen lasten kanssa Sinellissä, jossa en kerta kaikkiaan pysty pitämään malttia matkassa. Paljonkin askartelutarvikkeita lähti mukaan, samoin pieni saviruukku. Olin haaveillut tekeväni nukkekodin olohuoneen alaosaan kirjahyllyn viereen jonkun kapeahkon viherkasvin ja tässä nyt oli ruukku sitä varten. 

Päädyin tekemään jukkapalmun. Olin suunnitellut ottavani työvaiheista kuvia, mutta näinhän siinä kävi, että unohdin tass. Lehdet syntyivät perinteisesti maalarinteipistä ja rautalangasta. Varsi on tehty pillistä. Maalasin pillin ruskeaksi akryyliväreillä. Kun kaikki osat olivat kuivuneet teippasin 3-4 lehteä ensin yhteen nipuksi ruskeaksi maalaamalla maalarinteipillä ja sitten nämä niput liimasin samaisella ruskealla maalarinteipillä varteen.  Ruukkuun laitoin itse kovettuvaa massaa, jonka pinnan maalasin ruskeaksi ja päälle sirottelin kahvin puruja toisten ideoita lainaamalla. Tästä olen ylpeä - siitä tuli oikein hieno!

Alhaalla sitten kuva uudesta kasvista omalla paikallaan.